Blue Ocean Oy - Erään veneen tarina: Swan 45 Vixen

ERÄÄN VENEEN TARINA

Swan 45 Vixen

23.02.2018 Seppo Sutela

Swan 45-luokka sai alkunsa vuonna 2001. Tavoitteena oli luoda yksityyppiluokka, jolla veneiden omistajat voisivat kilpailla keskenään eri puolella maailmaa. Luokka keskittyi vahvasti Välimerelle ja erityisesti Italiaan mihin omistajat eri puolilta lennättivät ammattimiehistönsä kilpailemaan paremmuudestaan. Suurin osa veneiden omistajista oli Yhdysvalloista ja miehistöt olivat parasta mitä purjehduksen parista löytyi. Köliveneiden F1-luokka ja miljonäärien temmellyskenttä.

img

Kuva © Seppo Sutela.

Swan 45 Vixen valmistui vuonna 2004

Sen ensimmäinen omistaja oli myynyt pankkiiriliikkeensä Yhdysvalloissa ja hänellä oli nyt aikaa ja rahaa purjehdukselle. Vixen aloitti kilpailemisen Yhdysvalloissa ja osallistui menestyksellä mm New York to Bermuda Raceen. Veneet alkoivat keskittymään pian Italiaan ja siellä Nautorin omistamalle Marina di Scarlinolle.
Luokka lähti todella nopeasti nousuun ja lähes 50 veneen laivue kilpaili aktiivisesti erityisesti Rolexin sponsoroimissa kisoissa. Tapoihin kuului, että kisan voittaja osti miehistölleen Rolexit!

Parhaat miehet, parhaat varusteet

Vixen oli vuonna 2006 MM-kisojen 2. ja vuoteen 2007 päätettiin satsata rajusti. Parhaat miehet, parhaat varusteet, täysin uudet purjesarjat jne. Kisa alkoi hyvin mutta päättyi omistaja/kipparin vakavaan sairastumiseen. Vene meni pukeille ja jonkin ajan kuluttua myyntiin.

Osallistuin vuoden 2009 Swan Rolex kisaan Sardinian Porto Servossa. Epäilemättä yksi maailman hienoimmista ja tasokkaimmista purjehduskisoista. Iskin silmäni Swan 45-luokkaan missä veneitä oli tullut paljon myyntiin finanssikriisin johdosta. Suuri osa omistajista oli amerikkalaisia pankkiireita ja työpaikalla tapahtui liiankin paljon.

Aloin keräämään ”syndikaattia” ja pian meillä oli neljän perheen yhtiö valmis suureen seikkailuun. Pääsimme tekemään kaupan maaliskuussa 2009. Hinta oli ostajalle ystävällinen ja veneen mukana tuli peräti 28 purjetta. Olihan sillä sentään kisattu jo 6 regattaa! Oli omistajalta ehkä kallis virhe ottaa purjeneulomon hollantilainen myyntipäällikkö miehistöön!

Vixen palveli hyvin ja uskollisesti

Vixen palveli hyvin ja uskollisesti näitä neljää perhettä ystävineen. Kisassa käytiin vain kerran mutta tulipahan ainakin koettua suuren maailman tunnelmaa. Veneen kotisatama oli edelleen Scarlino Italiassa ja reissut kohdistuivat ennen kaikkea Elballe, Korsikalle, Sardiniaan mutta myös Ranskaan ja pohjois-Italiaan. Aivan loistavia reissuja (aurinkoa, delfiinejä, hyvää ruokaa…).
Veneen käyttö keskittyi lähinnä huhti-kesäkuulle ja uudelleen syksyllä syys-lokakuulle. Kesällä Välimeri on sietämättömän kuuma ja satamat täynnä.

Vuonna 2016 alkoi tuntua, että lähivedet on jo koluttu ja vene pitäisi siirtää tai sitten myydä. Päädyimme jälkimmäiseen ja nyt Vixen on matkalla Japaniin! Tehty Suomessa Pietarsaaressa, toimitettu Yhdysvaltoihin, kilpailut Välimerellä, perhepurjehdusta suomalaisten omistuksessa Välimerellä ja nyt ura jatkuu Japanissa.

Hyvää matkaa Vixen!